Tarina

Olin kävelyllä Espanjan Torreblancassa. Yleensä en ympärilleni juuri katsele, mutta nyt jostain syystä huomasin ojan reunalla kyyhkysen. Se oli siipi levällään, veressä,ja katseli paikaltaan aivan kuin anoen.

En voinut vain kävellä ohi. Soitin vaimolleni Veeralle, ja pyysin häntä tulemaan paikalle autolla, jotta voisimme viedä linnun lääkäriin. Katsottuaan kyyhkyä lääkäri totesi, että siipi on vahingoittunut parantumattomasti, joten lintu ei pysty koskaan lentämään. Se oli menettänyt myös paljon verta, joten se ei selviäisi nukutuksesta. Lääkäri sanoi, että se olisi paras lopettaa. Kyyhkysellä oli kuitenkin edelleen anova katse. Maksoimme leikkauksen, ja lääkäri teki voitavansa: hän nukutti linnun ja amputoi osan siivestä.

Ei lintu kuollut. Vaimo ruokki sitä kädestä kaksi viikkoa, ja lopulta se alkoi syödä itse. Sille rakennettiin myös iso tarha. Kun lääkäri oli todennut, että kyseessä on poikakyyhky, sille alettiin etsiä morsianta. Hankittiin kaunis valkoinen kyyhky.

Linnut eivät kuitenkaan löytäneet yhteistä säveltä. Käytimme uuden tulokkaan tutkittavana, ja lääkäri totesi sen olevankin poikakyyhky. Laskimme sen vapaaksi. Halusimme kuitenkin, ettei lintumme olisi yksinäinen. Uuden etsinnän jälkeen ostimme uuden kyyhkyn. Meille luvattiin, että tällä kertaa lintu on naaraspuolinen. Uhkea kyyhky se olikin – pullisteli ja pörhisteli itseään. Oli voittanut kilpailujakin. Se meni aina tarhassa yläorrelle, ja invalidillemme vaimo rakensi portaat, jotta sekin pääsisi perässä. Aluksi näytti jo siltä, ettei tämäkään liitto onnistu, mutta nykyään kyyhkyset jo kuhertelevat keskenään ja ovat aina yhdessä.

Mietin, miksi kohtaloni oli nähdä haavoittunut kyyhky. Miksi minun piti se pelastaa, sillä siitä on ollut paljon työtä ja vaivaa: monet lääkärikäynnit ja iso tarha ja paljon muuta. Päätökseni ei kuitenkaan kaduttanut, sillä lintu olisi muuten äkkiä kuollut ojaan, koska alueella liikkuu paljon kissoja.

Ja tiesinhän, että kyyhkynen on ollut muinaisista ajoista lähtien rauhan, toivon ja rakkauden symboli. Puhutaan rauhankyyhkystä. Mielestäni tämä haavoittunut kyyhkymme kuvasi hyvin maailmanrauhan nykytilannetta.

Pian kyyhkysen pelastamisen jälkeen uutisoitiin Chicagon yliopistossa sijaitsevasta, Bulletin of the Atomic Scientistin johtokunnan vuodesta 1947 ylläpitämästä Tuomiopäivän kellosta. Tätä projektia tarkkailee koko maailma. Kello 24 kuvaa kohtalokasta ydinsotaa, tuhoa. Kellon viisari on juuri siirtynyt lähemmäksi keskiyötä. Vielä vuonna 2015 kello näytti 3 minuuttia vaille 24, ja nyt se on 2,5 minuutin päässä. Näin lähellä tuhoa aika ei ole ollut vuosikymmeniin.

Tuho on kuitenkin estettävissä, koska kyyhkysen mukana tuli ajatus maailmanrauhan edistämisestä. Tähän ajatukseen yhtyi myös ystävämme Alexander Nikolaev, joka on Venäjän kulta- ja korualalla tunnettu perinteiden vaalija ja suunnittelija. Hän innostui ideasta tehdä hopeisia kyyhkysaiheisia rintapinssejä, jotka numeroidaan. Niitä myydään tai lahjoitetaan vain niille, jotka haluavat edistää rauhaa, rakkautta ja toivoa ihmisten ja kansojen välillä.

Rauhankyyhkyn symbolin sanoma kuuluu kaikille maailman ihmisille, jotka haluavat, että elämä maapallolla säilyy. Poistamalla sodat voimme poistaa puutteen ja köyhyyden. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus elää onnellisina.

Kiitos, että olette mukana! Alexander, Leo ja Veera